Erilaista tekemistä kotiin – vinkit käsin neulomiseen

Erilaista tekemistä kotiin – vinkit käsin neulomiseen


Ihmisiä kehoitetaan nyt pysymään kotona tämän poikkeustilanteen vuoksi, joten mikäs sen parempi ajanviete kuin opetella vaikka uudenlaisia käsitöitä.

Olet ehkä nähnyt ihania jättineulepeittoja ja haluaisit kokeilla sellaisen tekemistä itse. Lankakin on ehkä jo ostettu (jos ei, sitä löytyy täältä), mutta mitä seuraavaksi?

 Käsillä neulominen voi tuntua aluksi hieman vieraalta, eikä alkuun ehkä pääse heti. Tässä postauksessa muutama vinkki kuinka käsitellä lankaa ja päästä alkuun! 


PALJONKO TARVITSEN LANKAA VILTTIIN?


Langan määrä riippuu aina hieman käsialasta (tiukka käsiala = enemmän lankaa kuluu) mutta suunnilleen näin:

100x150cm 3kg

125x175cm 4kg

150x200cm 6kg



VALMISTELUT


♥ Ennen kuin aloitat,  kannattaa avata lanka kokonaan auki lattialle 15 minuutiksi – tunniksi. Lanka ikään kuin saa ilmaa, joten lanka tiivistyy ja käsittely helpottuu. 

Huomaat eron, jos ensin kokeilet millaista lanka on suoraan kerästä ja vertaat kun lanka on saanut olla auki lattialla. 

Huomioi, että lanka on todella herkkä katkeamaan kun se on uutta, joten älä vedä lankaa kerästä liian voimakkailla otteilla.

 

♥ Halutessasi voit vetää langan kertaalleen käsiesi lävitse. Tämän tekeminen myös auttaa lankaa tiivistymään, eli luontaisesti irtoavien haituloiden määrä vähenee.

 Lankaa ei tulisi kuitenkaan vedellä edes takaisin eikä muutenkaan liian voimakkaalla otteella, sillä näin kuidut erkanevat ja jäävät törröttämään ikävästi. 

Muista siis käsitellä edelleen lankaa hellästi ja varoen.  Lanka on tällä tavoin valmis käyttöön ja tekemällä  nämä, saat parhaan tuloksen ja laadun. 


Tältä lanka näyttää jos sitä vetää liian voimakkaasti edes takaisin käsissään.

 

 

VIELÄ ENNEN KUIN ALOITAT...


♥ Silmukoista ei kannata tehdä liian tiukkoja. Tiukat silmukat kuluttavat lankaa enemmän, joten pian huomaat että lanka loppui kesken tehdessäsi jättipeittoa. 

Liian tiukoilla silmukoilla peitto jää siis äkkiä liian pieneksi.  


♥ Tee silmukoista myös aina saman kokoiset. Työ ei näytä valmiina tasaiselta eikä niin kauniilta, jos seassa on paljon erikokoisia silmukoita 

Keskity siis tekemään tasaista jälkeä, jotta lopputulos on paras mahdollinen.


♥ Muista laskea silmukat! Rivin reunassa tarkista aina että teit viimeisenkin silmukan. Olen oppinut tämän kantapään kautta, 

muutaman kerran olen jättänyt alkupään reunasta silmukan vahingossa tekemättä, ja näin ollen joutunut purkamaan useamman kerroksen työtä.  



MITÄ SEURAAVAKSI? MITEN PÄÄSEN ALKUUN?


Itse luon aloitussilmukat samalla tavalla kuin puikoilla neuloessa, käytän vain käsiäni puikon sijasta.

 Voit siis luoda halutessasi silmukat ranteeseesi, silloin ne eivät myöskään ole ainakaan liian tiukat.


 Silmukat näyttävät sitten kutakuinkin tältä: 




Toinen tapa aloittaa on tehdä ensin ketjusilmukoita ja luoda niihin silmukat. Tässä ohje siihen:

 

1. Luo yksi silmukka (tee riittävän löysät ketjusilmukat!) 




2. Vedä lanka silmukan läpi, näin saat tehtyä aina uuden ketjusilmukan 




3. Jatka ketjusilmukoita haluttu määrä 




4. Seuraavaksi aletaan luomaan silmukoita neulomista varten. 

Alla kuvissa osoitan kohdan, jonka läpi lanka tulee vetää jotta saat siitä silmukan. 

Jos olet tehnyt ketjusilmukoista kovin tiukkoja, voi olla hankalaa vetää lanka läpi tuosta. 




5. Jatka tähän tapaan rivin loppuun asti, jolloin työ näyttää suunnilleen tältä: 



 

6. Käännä työ, ja vedä lanka ensimmäisestä silmukasta työn takapuolelta läpi, jatka näin koko työ loppuun. Työtä ei tarvitse kääntää missään vaiheessa.




Itselläni työ on aina tällaisenaan sylissä tai lattialla, eli silmukat eivät roiku käsivarressani. En siis käytä käsiäni varsinaisesti puikkoina. 

Näillä vinkeillä pääset ehkä alkuun ja voit aloittaa oman käsilläneulomis-urakan. Tämä on ensimmäinen koskaan kirjoittamani käsityöohje, joten toivottavasti olin riittävän selkeä teille.

Muista pitää tarpeeksi lankaa varastossa, sillä tämä on koukuttavaa...  

/Irina



 

Kommentit

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.